Tarina ihan tavallisesta parista

Olipa kerran pariskunta, henkilö A ja henkilö B. He olivat olleet yhdessä melko kauan, ainakin 10 vuotta. Elämä oli ihan tyytyväistä ja hyvää, mitä nyt välillä yhteisen kodin siisteys ja eroavat seksihalut herättivät kinaa ja pettymystä. A olisi halunnut, että arjen keskellä olisi enemmän halauksia, suudelmia, kehuja ja keskusteluja. B taas tuumaili, että kaikki on ihan hyvin, joten eikö riittäisi, että voisi harrastaa seksiä säännöllisesti ja kertoa päivän kuulumiset illallisen yhteydessä ilman turhaa draamaa. 

Eräänä iltana A:lle ja B:lle tuli riitaa. Jostain ihan arkisesta, pienestä asiasta, kuten vaikkapa keittiön siivoamisesta. Tuossa riidassa purkautui molempien monen päivän paha olo. Enää ei riideltykään tiskeistä, vaan monesta muusta ”sinä aina” ja ”sinä et ikinä” -tyyppisestä asiasta. Lopulta B huokaisi: ”Miksi ihmeessä me edes ollaan enää yhdessä, kun tämä on näin vaikeaa?”. Sen yön A ja B nukkuivat levottomasti. A:ta pelotti, kun B oli kyseenalaistanut koko suhteen, mutta kiukku ei antanut periksi kertoa, että pelotti. B:tä kadutti koko lause, mutta kiukku ei antanut periksi kertoa, että kadutti. 

Seuraavana aamuna A heräsi ennen B:tä. Mieli oli levoton, olo itkuinen. Tunteet muistuttivat voimallisesti olemassaolostaan. A päätti lähettää nukkuvalle kumppanilleen viestin, jossa koetti kertoa omista tunteistaan ja tarpeistaan mahdollisimman rehellisesti, B:tä syyttelemättä. A kirjoitti, että B:n sanat pelottivat häntä. Hän kirjoitti, että uskoo ja luottaa heihin ja siihen, että he saavat haasteet ratkaistua, koska he ovat uskomaton tiimi. Ja että B on ihan mahtava puoliso. A kirjoitti, että hän kovasti kaipaisi B:ltä halausta ja sanoja ”kyllä me tämä selvitetään, ei ole hätää”. Se loisi turvaa. 

B heräsi alakuloisena. Hänestä tuntui, ettei riitä A:lle, joka koko ajan toivoi hänen olevan toisenlainen. B oli miettinyt, voisiko A olla onnellisempi toisenlaisen kumppanin kanssa. Ajatus tuntui kipeältä. Silmiä availlessaan B huomasi, että A oli lähettänyt hänelle viestin. Sen luettuaan alakulo suli, hän nousi ylös ja meni saman tien halaamaan tiukasti rakastaan. Hän katsoi A:ta silmiin ja sanoi: ”Kulta, kyllä me näistä yhdessä selvitään, ei ole hätää”.

Sinä päivänä A ja B saivat mitä molemmat halusivat. Halauksia, keskusteluja ja seksiä.

Ja ai niin, he myös varasivat ajan pariterapiaan, jotta osaisivat pitää entistä parempaa huolta kaikesta siitä hyvästä mitä heillä jo oli. Ja että oppisivat sanoittamaan entistä paremmin omia tunteitaan ja tarpeitaan. Siksi he taisivat elää aika onnellisesti elämänsä loppuun saakka.

Sen pituinen se. 

Kirjoittaja: Maiju Meriläinen